keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kesä tulee !

Moikka kaikille ! Nyt on ollut taas hieman postaustaukoa.. Meijän on kyllä pitäny kirjoittaa blogiin, vaikka kuinka monesta kerrasta. Ei vaan oo ollut aikaa, on nyt aika paljon kokeita ja muita hommia, joten ei oo oikee innostanu postaa.

6.5.2013
Aluksi voisin kertoa vähän maanantai koulutunnista. Se alkoi 14.30 aikoihin, jouduttiin lähtemään poikkeuksellisesti aikaisemmin koulusta, että ehittäisi. Aloin laittaa Hagitasta heti kuntoon ja sillä välin Wilma siivosi boxia. Kun oltiin valmiit mentiin kentälle kävelemään alkukäynejä.
Alettiin verkkaamaan kevyessä ravissa, tehtiin pitkälle sivuille kaksi volttia ja lyhyille sivuille yhet. Kääntöpisteitä miettien alkoi pikkuhiljaa sujumaan ihan hyvin. Sain hyvin ulkoavuille ja Hagitas liikkui ihan ookoosti. Oli kyllä paljon parannettavaa, tuntu et ite osannu yhtää ja vaa säädin jotai omaa. Seuraavaks nostettiin laukka, tehtiin pääty-ympyrät molemmille lyhyillesivuille. Hagitas oli taas astetta innokkaampana, se pariin otteeseen lähti vähän painaa, mut tuli kyllä hyvin takasin :).


Verkkojen jälkeen, työstettiin lisää niitä kääntöpisteitä sekä ympyröitä. Jouduin istumaan siel hemoravissa, huhhuh. Ärsyttää se että, muutenhan ravi on aika mukavaa istua, mutta jalata alkaa heilua. Itseasiassa vaan Hagitaksen ravissa, ei muiden hevosten. Hagitaksella on vaa nii jännä ravi, en osaa selittää sitä.

Tehtiin samaa tehtävää laukassa, se meni ihan hyvin, Hagitas taas alkoi pärisemään pitkillä sivuilla, kerran pääsi pikku ilopukkikin. Siitä on kuva mut en varmaan julkase sitä kun kuvassa ei näi Hagitaksen päätä ! Asiaan.. Laukkojen jälkeen tehtiin vielä pohkeenväistöjä, en nyt tiiä miten meni, ihan hyvin loppua kohden. Heti kun tuli hyvä väistö niin annoin Hagitakselle loppukäynnit :).



8.5.2013
Mentiin tallille suoraan koulusta. Wilma alkoi siivoomaan boxia ja mä aloin tyhjentää Hagitaksen vanhaa boxia oljesta. Sitte oon viemäs toka vikaa lastia pois ja olin viemäs siin paskoja semmoseen ''lantalaan''.. Sitte saan melkee sydärin, huomaan että mun edessä häämöttää kyykäärme. Se vaa tuijotti. Sit jossain vaiheessa luikerteli siihe yhtee 'roju'kasaan. En pelkää käärmeitä, musta ne on söpöjä, varsinki viljakäärmeet. Mut kyyt, yääk ! Se on yks asia mikä keväällä on ällöttävää, kaikki käärmeet tulee piiloistaan.


 Mutta siis haettiin Hagitas ja laitettiin se kuntoon. Siitä sitte lähdettiin kentälle kävelemään. Otin jonku ajan päästä ohjaa tuntumalle ja aloin tekee niitä ympyröitä/voltteja. Sitä kautta sitten siirtymisiä raviin. Hagitas tuntu ihan hyvälle.

Otin myös laukannostoja, suju yllättävän hyvin :). Hagitas ponnahti kivasti laukkaan ja pyöri kans hyvin. Toiseen suuntaan oli nostamassa pariin kertaan vääräälaukkaa, oikea laukka saatiin kumminkin nostettua, ilman ongelmia !

Tein parit ravin pidennykset ja otin loppuravit ja annoin pitkät ohjat.




Hahaa näytän joltain pilvenpiirtäjältä, ei hätää, en oo oikeesti noin pitkä !! Tyhmän näköstä ku kaikki kuvat menee samaan suuntaan, no mut ei voi nyt mitään heh.
Ah nyt on pidennetty viikonloppu, paljon aikaa joten saatte varmaan enemmän postauksia ;)

12 kommenttia:

  1. ihanat murut♥ hyvin menee ponsu! ja HYI SAAKELI TOI KÄÄRME XD

    VastaaPoista
  2. oiii kiva postaus taas ihanaiset ja ihanii kuvii niinku aina!!♥ oiih koulupenkkii siellä niin ;)) ja hyii käärmeee, yhh.... mut hienoja oottee hagitaksen kaa!♥ pitää tulla taas joku päivä kattelee teijä menoo ja teijä mun! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihihii koulupena ♥ kiitos ihana ♥ nii pitäää ;) !

      Poista
  3. käärmekki teki pienen jekun ;) hirveitä jekuttelijoita kaikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. salee sä siel :o noei hahahaa, mut älä meit on vissii huisii jekuttaa !

      Poista
  4. maastoiletteko usein?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. käydään usein alku tai loppukäynnit kävelemässä yks lenkki ja pyritään myös maastoill kunnolla mahd. usein :)

      Poista
  5. nawwwww tuu meille kattooo viljakäärmettä ;33 muthei senkin upeukset taas ♥

    VastaaPoista